|
Schwarzer Kapitän |
|
Württemberg oli rotuna Aavalle täysin vieras. Saksan matka kuitenkin opetti naiselle vaikka mitä uutta ja tutustutti myös tähän upeaan saksalaisrotuun. Beritin puoliverisiittolassa vieraillessaan Aava iski silmänsä muutamaan temperamenttiseen varsaan ja lopulta teki niistä kaupat. Suomeen lähtikin naisen mukana muutaman muun saksalaisen kanssa musta valkosukkainen Kassu.
Kassu oli laukannut tarhassa kuin mikäkin kaistapää ja esitellyt vaarallisen näköisiä juhlaliikkeitä, eikä Aava sitä todellakaan niiden vuoksi ostanut. Hevosella oli vain loistava suku. Tai sitten Berit oli ylipuhunut hänet yhteen hulluun villihevoseen, ken tietää..
|
Millainen Kassu on? |
|
Loistavaliikkeinen ja todella osaava ori, jolta tosin löytyy luonnetta vaikka muille jaettavaksi. Tallin ehdottomasti tulisin kilpahevonen, jonka kanssa saa todella keskittyä mikäli haluaa pysyä yhtenä kappaleena.
Eihän Kassu ole tarkoituksellisesti pahansisuinen, se vaan sattuu olemaan erittäin tarkka siitä miten sitä hoidetaan minäkin päivänä ja kuka kaksijalkainen on kyseessä. Ori kannattaa hoitaa käytävällä, ellei halua pähkäillä koko päivää haluaako ori tänään litistää sinut seinää vasten vai seisoa nätisti paikoillaan. Tarhasta hakiessa kannattaa varustautua ketjuriimunnarun kanssa, jonka voi tarvittaessa kiepauttaa hevosen turvan päälle tai jopa suuhun, mikäli orin temppuilu aiheuttaa ongelmia. Tärkeintä Kassun kanssa on kuitenkin näyttää, että kuka määrää. Jos hevosta vain pelkää ja juoksee jatkuvasti karkuun, se varmasti jatkaa uhitteluaan jatkossakin.
Ennen ratsastusta on hyvä juoksuttaa Kassu liinassa tai vapaana, jotta se saa purettua ylimääräisen energiansa ilman ratsastajaa. Uusien ratsastajien kanssa hevonen koittaa varmasti kaikki kikka kolmosensa ja ajaa selässä istuvan raivon partaalle, mutta kun nappulat löytyvät on ori taitava kouluratsu. Tämä saattaakin olla (ei kai sentään ainoa) syy sille, minkä vuoksi Aava lopulta päätti pitää hevosen. Kilpailutilanteissa Kassu tulee usein edes puolitiehen vastaan ja käyttäytyy hieman paremmin, vaikka selässä olisikin vieraampi tyyppi.
|
Sukutaulu & -selvitys |
|
Roter Kapitän (evm) |
Kapitän |
Wahnsinnige |
|
Schwarze Blume (evm) |
Schwarzer Tod |
Wiesenblume |
|
Jälkeläiset |
|
Kassulla ei ole vielä yhtäkään jälkeläistä.
|
Kisasijoitukset |
|